Uutiset

Urhon kevätkuulumisia 2018


Kirjoittaja Kimmo Kainulainen, 2018-04-09
Urhon kevätkuulumisia 2018

Vantaalainen Urho on ollut SM-liigassa ja divisioonissa mukana jo lähemmäs kaksi vuosikymmentä, puskien läpi niin lajin hyvien kuin heikompienkin hetkien ja pitäen yllä kahta ja välillä...

Paintballin promoamista pääsiäisenä Lahdessa


Kirjoittaja Kimmo Kainulainen, 2018-04-03
Paintballin promoamista pääsiäisenä Lahdessa

Lahti Basketball juniorit ry järjesti Easter Tournament koripalloturnauksen Lahden Suurhallilla nyt jo 24. kertaa ja paintball oli jälleen mukana yhtenä lisäaktiviteettina. Suurhalli ja sen...

SPBL:n sarjojen osallistumismaksut ja pelisysteemi selvillä 2018


Kirjoittaja Kimmo Kainulainen, 2018-03-29
SPBL:n sarjojen osallistumismaksut ja pelisysteemi selvillä 2018

Suomen Paintball-liitto on julkaissut tiedotteen tulevan kauden pelisysteemistä ja maksuista. Sarjamaksuiksi muodostuivat SM-liigaan 1300 euroa ja 1. divisioonaan 1200 euroa. Ne tulee olla...

NXL Europelle hankala alku?


Kirjoittaja Kimmo Kainulainen, 2018-03-28
NXL Europelle hankala alku?

Maailmalla kilpapaintballin isoin muutos on tällä kaudella eurosarja Millennium Seriesin muuttuminen NXL Europeksi. Tavallaan kyseessä on nimenvaihdos kun sarja siirtyi uudelle omistajalle,...

CPS:n kauden avausturnauksen tuloksia Roomasta 2018


Kirjoittaja Kimmo Kainulainen, 2018-03-25
CPS:n kauden avausturnauksen tuloksia Roomasta 2018

Champions Paintball Leaguen kauden avausturnaus Roomassa Italiassa on saatu pelattua ja kotimaisittain mukavin tuloksin. Suomesta reissussa olleen BOS Paintballin matka katkesi League...

BOS Paintball viikonloppuna Italian CPS-turnauksessa


Kirjoittaja Kimmo Kainulainen, 2018-03-23
BOS Paintball viikonloppuna Italian CPS-turnauksessa

Järvenpääläinen BOS Paintball reissaa viikonlopuksi Italiaan, jossa eri puolilla Eurooppaa pelattava Champions Paintball Series eli CPS starttaa kautensa ”Living the Dream”-turnauksellaan...

Paintballin miesten maajoukkueen rinkiin alustavasti 15-20 pelaajaa

Suomen Paintball-liitto on tiedottanut alkaneen vuoden miesten maajoukkueen kasaamisesta. Viime vuodesta poiketen liikkeelle lähdetään isommalla 15-20 pelaajan ringillä, josta sitten valitaan...

Kategoria: Maajoukkue | 0 kommentit

SPBL:n sarjoihin vain 16 joukkuetta kaudelle 2018


Kirjoittaja Kimmo Kainulainen, 2018-03-15
SPBL:n sarjoihin vain 16 joukkuetta kaudelle 2018

Huhut tiimimäärien putoamisesta pitivät valitettavasti paikkaansa, sillä Suomen Paintball-liitto on ilmoittanut vain kuudentoista joukkueen ilmoittautuneen tulevalle kaudelle. Tästä johtuen...

Impact voittoon NXL:n avauksessa Vegasissa 2018


Kirjoittaja Kimmo Kainulainen, 2018-03-12
Impact voittoon NXL:n avauksessa Vegasissa 2018

Vegasista ei löytynyt pysäyttää Edmonton Impactille, sillä joukkue voitti kaikki turnauksen pelinsä. Finaalissa kaatui tuttu vastustaja San Francisco X-Factor pistein 6-1 ja sitä ennen...

NXL:n kausi alkaa – 5 asiaa seurattavaksi Las Vegasissa


Kirjoittaja Kimmo Kainulainen, 2018-03-09
NXL:n kausi alkaa – 5 asiaa seurattavaksi Las Vegasissa

Jenkkisarja National Xball League eli NXL aloittaa viiden turnauksen kautensa tänä viikonloppuna Las Vegasissa Yhdysvalloissa. Tuttuun tyyliin tapahtumaa voi seurata maksullisena netin...

   / 162